Akvaarion lisälaitteet

Edellä on esitelty ne laitteet, joilla akvaario saadaan toimimaan. Tässä luvussa kerrotaan lisälaitteista, joita voidaan käyttää valinnaisesti apuna.  Nämä eivät siis ole pakollisia, mutta jos esimerkiksi kalkki­vesireaktoria ei käytä, on tarvittava kalsium lisättävä jollain muulla tavalla.

Kalsiumin lisäys

Kuten kalsiumtestiä käsittelevän kappaleen yhteydessä kerrottiin, tarvitsevat pehmyt- ja kivikorallit sekä kalkkikuoriset eliöstöt kalkkia kasvamiseen.  Ne ottavat sitä akvaariovedestä, jolloin veden kalkkipitoisuus alenee, joten kalsiumia on siis lisät­tävä veteen.   Lisäystapoja on muutama:

  • kaksikomponenttijauheena
  • kalsiumhydroksidin avulla
  • kalsiumkarbonaatin avulla

 

Kaksikomponenttijauhe

Kun altaassa on vähän kalsiumia tarvitsevaa eliöstöä, on tämä kalsiumin lisäystapa ehdottomasti helpoin keino.  Kaksikomponenttijauhe sisältää sekä kalsiumia että al­ka­liniteettiä lisääviä aineosia, ja nostaa kalsiumpitoisuutta ”tasapainoisesti”.

Jauhe lisätään suoraan akvaarioveteen ripottelemalla.  Esimerkkinä olkoon kauppa­nimellä BioCalsium myytävä tuote.  Muitakin vastaavia jauheita on olemassa.

Kalsiumhydroksidi eli kalkkivesi

Kun kalsiumhydroksidia lisätään veteen, saadaan ns. kalkkivettä (kalkwasser).  Tämän sekoitussuhde on 1,6 g jauhetta 1 litraan vettä.  10 grammalla saadaan 5 - 6 litraa kalsiumilla kyllästettyä liuosta, jonka pH on 12,6.

Käytä muovista läpinäkyvää korkillista astiaa. Lisää kalsiumhydroksidi veteen, sulje korkki ja ravista huolellisesti kunnes liuos on kuin maitoa.  Anna liuoksen seistä niin kauan, että valkoinen kerros on astian pohjalla ja kirkas neste pinnalla.  Kaada kir­kas liuos toiseen astiaan ja sulje korkki.  Piripintaan täytettynä tämä liuos on tuo­retta noin viikon verran.  Korkin auki pitäminen aiheuttaa sen, että ilman hiilidioksidi reagoi liuoksen kanssa ja pilaa hiljalleen liuoksen.

Liuoksen lisääminen akvaarioon voidaan tehdä usealla tavalla.

Käsin lisääminen

Liuosta voidaan lisätä akvaarioveteen käsin, mutta sen on tapahduttava t o d e l l a hitaasti.  Liian nopeasti kaatamalla liuos ei ehdi liueta veteen, vaan tiivistyy rakeise­na altaan pohjalle.  Parempi tapa on käyttää esim. tippaletkua, jonka avulla liuos tippuu akvaarioveteen hitaasti.

Pumpun avulla lisääminen

Letkupumppu on erinomainen tähän tarkoitukseen, koska sillä saadaan annostelu suoritettua halutulla nopeudella. Ikävä kyllä tämä on myös melko kallis ratkaisu.

Ilmapumpun avulla lisääminen

Tähän tarkoitukseen tarvitaan lasinen tai muovinen kanisteri, jossa on kuminen kork­ki. Korkin läpi laitetaan ohut putki tai letku, joka ulottuu astian pohjalle saakka. Korkkiin tehdään reikä myös ilmaletkulle.

Astiaan laitetaan liuos ja kumikorkki putki­neen laitetaan paikoilleen.  Ilmaletkuun yh­distetään ilmapumppu ja pohjalle menevän putken päähän myös ilmaletku, jonka pääs­sä on pieni palloventtiili. Letkun pää laite­taan ala-altaan tai pääaltaan ylle, mutta ei veteen. Kun ilmapumppu käynnistetään, pakottaa ilmanpaine liuoksen ulos pullosta ja toista letkua pitkin akvaarioveteen.  Venttiilillä saadaan säädeltyä tiputusno­peutta.  Katso tarkemmin asiasta myös täältä.

.
Kalkkivesireaktorin avulla lisääminen


Deltec KM500

Edellä esitetyissä tavoissa tehtiin valmis liuos, joka sitten lisättiin akvaarioveteen.
Kalkkivesireaktoriin laitetaan kalsiumhydroksidijauhetta isompi määrä pohjalle ja sitten loppuosa reaktorista täytetään muutamalla litralla vettä.  Reaktorissa on sekoitin, joka pyörii hitaasti koko ajan. Liuoksen annetaan selkiintyä reaktorissa niin, että yläosaan muodostuu kirkasta nestettä.
Reaktorin alaosaan pumpataan yleensä akvaarion tar­vit­semaa korvausvettä. Tämän seurauksena reaktorin ylä­osaan valmistuu vastaava määrä valmista ja kirkasta kalk­kivettä, joka tippuu akvaarioveteen.  Reaktorissa on kyl­läistä kalkkivettä vain se määrä, joka on kirkasta nestettä ja uutta muodostuu sitä mukaa, kun kylläistä nestettä poistuu akvaarioveteen. Koska korvausvesi pumpataan ”maitomaiseen osaan” jota sekoitetaan koko ajan, liukenee jauhetta vain sen verran kunnes liuos on taas kylläistä (vertaa sokerin liukenemista veteen – kun saavutetaan kylläisyyspiste, jää loppu sokeri rakeisena pohjalle).

Yleisesti ala-altaassa käytetään mikrokytkintä, joka tunnistaa vedenpinnan korkeu­den ja tarvittaessa käynnistää pumpun pumppaamaan vettä korvausvesisäiliöstä kalk­ki­reaktoriin ja samoin katkaisee pumppaamisen, kun oikea vedenkorkeus on jälleen saavutettu.  Tämä järjestelmä on erinomaisen hyvä, koska kalsium­hyd­rok­si­di­massa täytyy vaihtaa vain 2-3 viikon välein.  Korvausvesisäiliö on yleensä täytettävä paljon useammin.

Korvausveden pumppaus kalkkivesireaktoriin voidaan hoitaa myös ilmapumpun avulla, saman periaatteen mukaan kuin edellisessä kohdassa on kerrottu.

Kalkkivesireaktorin käytössä on yksi erittäin hyvä puoli: korvausvedessä olevat epä­puh­taudet jäävät kalsiumhydroksidimassaan (koska se ei koskaan täysin liukene jos se ei ole erittäin hyvälaatuista) ja poistuvat, kun reaktorisäiliö pestään täytön yhtey­dessä.  Huonona puolena voidaan mainita se, että jos kalkkivettä ei annostella riittävän pieninä määrinä siten, että kaikki liukenee veteen heti, silloin saostuu osa siitä osittain pumppuihin ja myös muille pinnoille.

Kalsiumin lisäys kalkkiveden avulla nostaa akvaarioveden pH:ta.


Kalkkiveden liian nopea ja/tai liiallinen li­säys aiheuttaa sen, että kalsium­hydroksidi kiteytyy pumpun roottoriin sekä putkis­toihin erityisesti, jos pH-arvo on lähellä 8,5.  Kalkkireaktoria käytettäessä näin ei käy.
 

Kalsiumkarbonaatin ja kalkkireaktorin avulla lisääminen

Kalkkireaktorin toimintaperiaatteena on liuottaa korallimurskaa akvaarioveteen.
Kalkkireaktorissa on säiliö, joka sisältää koralli­murskaa. Pumppu kierrättää vettä reaktorin sisäl­lä.  Reaktoriin johdetaan kokoajan hiilidioksidia (CO2) pieni määrä ja se laskee korallimurskan pH:ta niin paljon, että murskaa liukenee veteen.  Tätä reaktorissa syntyvää kalkkivettä (pH 6,5) tiputetaan sitten jatkuvasti pieniä määriä akvaarioveteen.

Kalkin lisäys kalkkireaktorin avulla laskee akvaa­rioveden pH:ta, mutta samalla nostaa karbo­naatti­kovuutta eli puskurointikykyä.

Kalkkimurskassa on mukana myös strontiumia ja magnesiumia, joita myös liukenee akvaario­veteen, joten niidenkin pitoisuus pysyy akvaa­riossa oikeana. Joissakin järjestelmissä on käy­tös­sä toinenkin reaktoriosa, jossa käytetään ”loppuun” yli jäänyt hiilidioksidi ja näin vähenne­tään pH-arvon alenemista.

Hyvänä puolena on se, että kalkkireaktorista tuleva kalkki ei saostu pumppuihin kuten kahdes­sa muussa tapauksessa.

Kalkkireaktorijärjestelmään voidaan liittää pH-mittari, joka ohjaa CO2:n venttiiliä.  Kun pH-mit­ta­ri toteaa akvaarioveden pH:n laskeneen määri­tellyn rajan alapuolelle, katkaisee se CO2:n syötön sulkemalla venttiilin.  Näin eh­käis­tään pH-arvon liiallinen lasku erityisesti yöaikaan.

Kalkkireaktoria kannattaa käyttää, jos akvaariossa on paljon kivikoralleja eikä kalk­ki­vesireaktorista tuleva kalkkivesi riitä kalkin lisäykseen.  Kalkkivesireaktorilla voi syöttää kalkkivettä akvaarioon vain saman verran kuin vettä haihtuu järjestelmästä eikä se aina riitä.  Kun allaskoko ylittää 400 litraa, kannattaa jo harkita kalkkir­eaktorin ottamista käyttöön.

 

 

 

Korvausveden lisäys

Akvaariosta haihtuu vettä päivän mittaan erityisesti valaisimien aiheuttaman lämmön vuoksi.  Tämä haihtuva vesi on korvattava vastaavalla määrällä makeaa vettä, jotta suolapitoisuus pysyy ennallaan.  Yksinkertaisin tapa on kaataa päivittäin tarvittava määrä vettä akvaarioon.  Tämä tietysti sitoo harrastajan mahdollisuutta liikkua kauemmaksi kotoaan ilman, että joku muu henkilö tekisi tämän tehtävän.  Siksi tämäkin yksinkertainen tehtävä kannattaa automatisoida.

Automaattisen korvausvesisäiliön toimintaperiaate on sellainen, että se tunnistaa vedenpinnan laskun ja sen seurauksena pumppaa makeaa vettä altaaseen kunnes vedenpinta on jälleen oikealla korkeudella.  Tämä voidaan tehdä usealla eri tavalla.

Vedenpinnan korkeus voidaan tunnistaa joko mikrokytkimen tai kelluvan uimurin avulla. Pumppaus voidaan tehdä pumpulla tai ilmapumpun avulla.  Alla on esitetty muutama sovellustapa.

Tunzelta löytyy erilaisia osmolaattoreita (vedenpinnan tasaimia). Ne toimivat siten, että vedenpintaa tarkkailee optinen mikrokytkin, joka käynnistää pienen veden­siirtopumpun vedenpinnan laskiessa ja pumppaa makeaa vettä korvaus­ve­si­säiliöstä.  Keskusyksikkö sallii pumppauksen tapahtuvan vain 9 minuutin ajan. Mi­kä­li siinä ajassa ei vedenpinta ehdi nousta halutulle tasolle, katkaisee keskus­yksikkö pumpun toiminnan olettaen veden loppuneen korvausvesisäiliöstä.  Samaan järjestelmään kuuluu myös mikrokytkin, joka vartioi vedenpinnan ylärajaa.  Jos vedenpinta nousee liian korkealle, alkaa keskusyksikkö hälyttää.

Järjestelmä toimii mainiosti, jos vettä pumpataan suoraan pää- tai ala-altaaseen. Jos korvausveden pumppaus tapahtuu kalkkivesireaktorin kautta, saattaa ongelmia syntyä.  Erityisesti ala-altaan vedenpinnan korkeus saattaa vaihdella jonkin verran, jos ylivuodon reunalla on vaikkapa kotiloita.  Kotilot ”tukkivat” veden virtausta ja veden korkeus nousee pääaltaassa ja vastaavasti laskee ala-altaassa.  Mikro käskee pumppua pumppaamaan korvausvettä, mutta kun sen on mentävä hitaasti kalkkivesireaktorin läpi, 9 minuutin aikaraja umpeutuu ja pumppaus keskeytyy keskusyksikön käskemänä.  Näin saatetaan joutua tilanteeseen, jossa korvaus­veden lisäys pysähtyy niin pitkäksi aikaa (esim. muutamaksi päiväksi), että pääpumppukin joutuu kuiville, joten pääpumpulla täytyisi olla kuivakäyntisuoja. 

Sandersilta löytyy järjestelmä, jossa on vedenpinnan korkeutta vartioiva mikrokytkin sekä 240 V pistorasiaan laitettava ”pistorasia”.  Tähän ”pistorasiaan” kytketään vedensiirtopumppu. Kun vedenpinta laskee, kytkee tun­nis­tin virran ”pistorasiaan” ja pumppu käynnistyy.  Pis­torasiaan on mahdollista laittaa viive pumppauksen aloitukselle, jotta hetkelliset vedenpinnan laskut eivät käynnistäisi pumppua.
Vastaavasti ”pistorasia” voi käynnistää ilmapumpun, joka pumppaa korvausvettä ilmatiiviistä korvausvesisäiliöstä aivan kuten ratkaisussa, jossa pumpataan kalkkivettä
.

Jos veden lisäys on tehtävä pääaltaaseen, on huomioitava kiertovesipumppujen tunnistusjärjestelmälle aiheuttama aaltojen synnyttämä ongelma.  Ainakin Tunzelta löytyy sille oma ratkaisunsa.


Uimurin käyttämisestä on esimerkkinä Marko Haagan hyvin elegantti ratkaisu. Ala-altaassa on uimuri, jonka varren nivelkohdan läpi menee silikoniletku. 

Nivel­kohdassa on nokka, joka puristaa letkua sitä enemmän mitä korkeammalla vesi altaassa on.  Kun vesi laskee, pienenee nokan puristuspaine ja vesi alkaa valua puristuskohdan lävitse.
Veden pumppauksen hoitaa ilmapumppu samalla tavalla kuin kalkkivettä pumpattaessa.  Tässä tapauksessa vesi voidaan lisätä joko suoraan ala-altaaseen tai kalkkivesireaktorin kautta.  Tässä ratkaisussa kalkkivesi­reaktoriin vedensyöttö kor­vaus­vedellä tapahtuu erinomaisen tasaisesti ja juuri oikealla nopeudella.

.
.

 

 

Veden puhdistaminen

Riutta-akvaarion toimivuuden yksi tärkeimmistä tekijöistä on veden laatu eli mahdollisimman puhdas vesi.  Sekä tehty suolavesi että korvausvesi olisi puhdistet­tava.  Vaikka onkin totuttu siihen, että vesihanasta tuleva vesi on juomakelpoista sel­lai­se­naan, ei se tarkoita sitä, että se on sopivaa merivesiakvaarioon1.  Vesi­laitoksella puhdistettu vesi sisältää erilaisia kemikaalijäämiä ja tavallisesta kaivosta otettu vesi humuspitoisia ainesosia.  On muistettava myös se, että putkistoihin ke­rään­tyy erilaisia sakkaumia ja ne saattavat lähteä liikkeelle esimerkiksi paineiskun saattelemana.  Ei koskaan tiedä millaisen likapommin saattaa saada vaikkapa korvausveteen.

Vettä voidaan puhdistaa järkevästi muutamalla eri tavalla:
  • käänteisosmoosilla
  • ionisointisuodatuksella
  • edellisten yhdistelmällä

Käänteisosmoosi (RO)

Käänteisosmoosin (eng reverse osmosis, RO) toimintaperiaate perustuu orgaanisiin tai synteettisiin kalvoihin, joiden läpi pienikokoiset ionit pää­sevät heikosti, mutta orgaaniset molekyylit eivät lainkaan. Vesimolekyylit läpäisevät kalvon kohtuullisen hyvin.

Käänteisosmoosi­laitteen kalvossa on molekyylin suuruusluokkaa olevia reikiä, joiden läpi vesi puristetaan paineella.  Käytettävä nimitys "kään­teis­osmoosi" on peräisin siitä, että puhdasta vettä syntyy vain siinä paineessa, joka on suurempi kuin konsentraatin ja puhtaan veden välinen osmoot­tinen paine. Käänteisosmoosi ei poista veteen liuen­neita kaasuja eikä kaikkia epäpuhtauksia.  Puh­distuskyky on 90–95 prosentin luokkaa.  Laitteistossa on käytettävä makealle vedelle soveltuvia kalvoja (tap water RO). 

Puhdistetun veden määrä riippuu veden lämpötilasta.  Mitä kylmempää raakavettä käytetään, sitä vähemmän syntyy puhdasta vettä.  Veden lämpötila ei kuitenkaan saa olla korkeampi kuin 45 °C, koska kalvon rakenne ei kestä korkeita lämpötiloja. 20 °C vedellä käänteisosmoosilaitteen tuotto on noin 30–35 %, eli 1 litra puhdasta vettä ja 2 litraa viemäriin menevää vettä.  Tosin tämä viemäriin menevä vesi ei ole niin likaista etteikö sillä voisi esim. kastella kukkia tai nurmikkoa..

Käänteisosmoosilaitteita on myytävänä hyvin erilaisia ja kannattaa miettiä millaisen hankkii. Yhtenä kriteerinä voidaan pitää tuottokykyä eli sitä, kuinka monta litraa puhdistettua vettä syntyy vuorokaudessa.  Toisena kriteerinä voidaan pitää sitä, montako suodatusvaihetta laitteistosta löytyy.  Kumpikin ominaisuus vaikuttaa lait­teiston hintaan. Harrastajalle tuottokyky saattaa ensin tuntua toissijaiselta asialta.  Aluksi voidaan mieltää, että 30 l/vrk on täysin riittävä tuotto, mutta tilanne muuttuu, jos jostakin syystä olisi saatava 100 litraa puhdasta vettä.  Sen saamiseen menee yli 3 vuorokautta.  Kannattaa siis miettiä tuotto/hintasuhdetta ostotilanteessa.

Kuvassa on Rowan SL30 käänteisosmoosilaite. Siinä on ensin aktiivihiilisuodinpatruuna ja sitten RO- yksikkö.
.
Ioninvaihtoyksikkö (DI)

Ioninvaihto (eng deionization, DI) poistaa vedestä varaukselliset komponentit. Se pystyy poistamaan liuenneet kationit ja anionit sekä myös humuksen että raskasmetallit hyvin. Ioninvaihto ei pysty poistamaan heikosti varauksellisia tai varauksettomia orgaanisia komponentteja, siksi ennen ionivaihtoa olisi hyvä olla hiilisuodatuspatruuna.
Laitteita löytyy kahta tyyppiä eli erillisellä anodi- ja katodisuodatuksella toimivia sekä mixed bed -suodattimia (tällainen suodatin poistaa kaikki positiivisesti tai negatiivisesti varautuneet myrkkyjäämät).  Ensimmäisessä on erilliset anodi- ja katodiyksiköt, joiden välitse puhdistettava vesi kiertää.  Kun yksiköt alkavat menettää suodatuskykyään, ne voidaan elvyttää suolavedellä tekemällä ns. vastavirtahuuhtelu.  Mixed bed - suodatinta ei voida elvyttää vaan sen hartsit ovat vaihdettava uusiin.  Käytännössä useimmiten käytetään Mixed bed - suodatinta sen helppouden vuoksi.

Kuvassa on ioninvaihtosuodatin, jossa katodi- ja anodiyksiköt ovat erillisissä sylintereissä.
.
Käänteisosmoosi- ja ioninvaihtoyksikkö

Kun kaksi edellistä järjestelmää yhdistetään ja niiden eteen laitetaan hiilipatruuna poistamaan orgaanisia komponentteja, saadaan järjestelmä, joka puhdistaa vettä todella tehokkaasti.  Hiilisuodatin myös pidentää sen jäljessä olevien yksiköiden käyttöikää huomattavasti.

Kuvassa 4-vaiheinen RO/DI-yksikkö, jossa on esisuodatuspatruuna, hiilipatruuna, RO-yksikkö ja ns. mixed bed DI-yksikkö.

Markkinoilta löytyy jopa 7-osaisia yksiköitä.

Aloittavan harrastajan yksi suurimmista kiusauksista on jättää vedenpuhdistusyksikkö hankkimatta, koska rahaa tarvitaan muihin ”tärkeämpiin” laitteisiin.  Alussa tämä asia ei ehkä aiheuttaa ongelmia, mutta joka vedenvaihdon tai korvausveden lisäyksen yhteydessä lisätään altaaseen likaavia kom­po­nentteja. Ne jäävät altaaseen ja tulevat myöhemmässä vaiheessa mahdollisesti aiheuttamaan on­gelmia.  Kun puhdistusyksikkö sitten hommataan, ei se enää auta poistamaan aikaisemmin altaa­seen joutuneita epäpuhtauksia.

 


 

 
Otsonaattori

Otsonisaattoreita käytetään yleisesti makean veden puolella. Myös merivesipuolella sitä käytettiin 80-luvulta alkaen, mutta nykyisin katsotaan, ettei se enää kuuluu tar­peel­lisiin tarvikkeisiin.  Otsonisaattori lisää vaahdon tasaista tuottoa vaahdot­timessa, johon otsonikaasua syötetään.  Sen johdosta akvaariovedestä tulee kristal­lin­kirkasta, mutta kaasu saa aikaan myös todella pahaa tuhoa, jos sitä syötetään liikaa.

Otsonisaattori toimii hyvin, jos käytössä on kala-akvaario, mutta riutta-akvaarion yhteydessä se ”puhdistaa” vedestä myös hyödylliset eliöstöt ja bakteerit, joita biologinen suodatus (elävä kivi) tarvitsee.

Randy Holmes-Farley ja Ronald L. Shimek eivät suosittele otsonisaattorin käyttöä.

 


 

 
Aktiivihiilen käyttö

Osa harrastajista liottaa pieneen pussiin laitettua aktiivihiiltä jatkuvasti joko ala-altaassa tai pääaltaassa. Toiset käyttävät pientä mekaanista suodatinta, jonka sisällä on aktiivihiiltä.  Aktiivihiilen tarkoituksena on poistaa vedestä orgaanisia komponentteja, jotka aiheuttavat veden kellertymisen ja samalla myös estävät valon tunkeutumisen veteen.

On kovasti keskusteltu siitä, tulisiko aktiivihiiltä käyttää jatkuvasti vai vain muutamana päivänä kuukaudessa.  Yleisempi mielipide tällä hetkellä on se, että jatkuva käyttö on parempi vaihtoehto.  Jos aktiivihiiltä käytetään vain silloin tällöin, kirkastuu vesi joksikin aikaa hyvinkin paljon ja valaistus voimistuu. Tämä puo­lestaan saattaa aiheuttaa korallien valkaistumista.  Jatkuvalla aktiivihiilen käytöllä tätä ongelmaa ei esiinny.

 


 

 
Tiedonkeruu- ja ohjauslaitteet

Akvaarion toimintaa seuraamaan ja ohjaamaan voidaan valjastaa erilaisia järjestelmiä.  Ne voivat esim. ohjata valojen toimintaa sytyttämällä valot tietyssä järjestyksessä auringonnousua matkimaan, päiväsaikaan voidaan satunnaisesti vähentää valonmäärää pilvien liikkeitä jäljittelemään, ja illalla puolestaan matkitaan auringonlaskua ja yöllä tietysti kuun valaisua sen oikean kierron ja valomäärän mukaisesti.

Järjestelmä kerää tietoa myös lämpötilasta, pH -arvoista yms. Nämä tiedot voidaan siirtää tavalliselle tietokoneelle.
Kuvassa IKS:n ohjausyksikkö johon voidaan kytkeä erilaisia moduuleita, joita se ohjaa.  Järjestelmän voi rakentaa hyvinkin laajaksi ja myös kalliiksi.
.

Luettavaa

Reefkeeping.com Online -lehdestä on käännetty joitakin artikkeleita suomeksi. Yksi niistä käsittelee riutta-akvaarion perustamista.  Kannattaa lukea artikkeli, koska se karistaa pois ainakin joitakin harhaluuloja.

Artikkeli Strategia toimivaan riutta-akvaarioon löytyy osoitteesta:

http://reefkeeping.com/translations/finnish/2002-02/artikkeli3.html

Englanninkielentaitoisille löytyy paljon luettavaa erilaisten artikkeleiden muodossa seuraavista Online -nettilehdistä:

www.Advancedaquarist.com

www.Reefkeeping.com
 

 Artikkelilinkit  löytyy artikkeleita jaoteltuina eri aihealueittain.

Molemmissa Online lehdissä kirjoittajina ovat Amerikan parhaat merivesiakvaarioiden asiantuntijat.  Joissakin tapauksissa teksti on aloittelijoille hiukan liian “tieteellistä”. Artikkeleista löytyy kuitenkin paljon mielenkiintoista tietoa, kun harrastus on edennyt siihen vaiheeseen, että akvaario on kypsynyt ja harrastajalla alkaa olla perustaidot hallinnassa.  Näistä artikkeleista saa paljon enemmän irti kuin keskustelupalstoilta, sillä niillä jaetaan paljon väärääkin tietoa ’kokemuksen tuomalla syvällä rintaäänellä’ ja johdetaan vasta-alkajia harhaan.  Netti on siitä hankala, että on vaikea erottaa oikeaa tietoa väärästä eli lukijan olisi itse pystyttävä suodattamaan virheellinen tieto pois.

 


1) Randy Holmes-Farley - Tap Water in Reef Aquaria

 

Nyt on käyty läpi Perusteet-jakso. Sinulla pitäisi olla nyt perustiedot hallinnassa jotta voisit päättää millaisen meriakvaarion mahdollisesti hankit. Seuraavana on vuorossa akvaarion käynnistäminen.  Tuohon jaksoon pääset klikkaamalla koti-painonappia ja valitsemalla päämenusta Käynnistys.