Rakentelua

Käsistään kätevä henkilö pystyy säästämään selvää rahaa, jos rakentelee joitakin laitteita itse.  On kuitenkin muistettava, että eteen tulee tilanteita, joissa itse tehty ei kuitenkaan aina ole paras mahdollinen ratkaisu vaikkakin saattaa olla se halvin vaihtoehto.

Alla on esitetty muutama tapa syöttää automaattisesti kalkkivettä järjestelmään.  Ensimmäinen tapa soveltuu hyvin altaille, joiden korvausveden kulutus on suhteellisen pientä. Rakennusohje yksinkertaisesta annostelijasta löytyy osoitteesta.

http://reefkeeping.com/issues/2004-06/nftt/index.htm

Tässä valmiiksi sekoitettu kalkkivesi syötetään ilmapumpun avulla joko ala-altaa­seen tai ala-altaan puuttuessa suoraan pääaltaaseen.

Kalkkiveden tiputusnopeutta säädellään venttiilillä, joten tiputettava määrä on aina vakio.  Ajastimella voidaan säätää kalkkiveden tiputuksen ajankohta. Sopivin aika on öisin, jolloin pH aina laskee, koska yhteyttämistä ei tapahdu. Näin pH:n arvon heilahtelu vähenee, sillä kalkkivedellä on pH -arvoa nostava vaikutus. Koska tiputusnopeus on vakio, on mahdollinen korvausvesi lisättävä käsin tai erillisellä laitteistolla, esimerkiksi Tunzen Osmolaattorilla.

Seuraavaksi esitellään astetta pidemmälle viety metodi, hyvin näppärä sellainen.  Tässä tapauk­sessa tarvitaan kuitenkin ala-allas, koska uimuri pää­akvaariossa ei ole kovin esteettisen näköinen.  Tämän ratkaisun on kehittänyt Marko Haaga. Tällä menetelmällä korvataan esimerkiksi edellä mainittu Tunzen osmolaattori, joka pitää ala-altaan veden­pinnan tason aina oikeana. Tässä ratkaisussa uimurin juuriosa puristaa silikoniletkua, sitä enem­män mitä korkeammalla vedenpinta ala-altaassa on, ja säätää korvausveden tiputusnopeutta kalkkivesireaktoriin ja samalla kalkkiveden tiputus­nopeutta ala-altaaseen pienemmäk­si.

Kolmantena mallina on järjestelmä, joka ei enää ole oikeastaan tee-se-itse- rakentelua, koska siinä käytetään täysin valmiita komponentteja.

Kyseessä on metodi, jossa käytetään kalkkivesireaktoria.  Reaktorin pohjalla on kalsiumhydroksidia, jota sekoittaa jatkuvasti hitaasti pyörivä sekoitin. Letkupumppu pumppaa tasaisella nopeudella (voidaan säätää) korvausvettä kalkkivesireaktorin alaosaan ja reaktorin yläosasta tippuu säännöllisellä nopeudella kalkkivettä ala-altaaseen tai suoraan pääaltaaseen. Kalsiumhydroksidista ja korvausvedestä muodostuu reaktoriin jatkuvasti kylläistä kalkkivettä. Näin tehtynä kalkkivettä syntyy ”automaattisesti”, ja kalsiumhydroksidin vaihtoväli voi olla kuukaudesta ylöspäin korvausveden kulutuksesta riippuen.

Koska tässäkin tapauksessa tiputusnopeus on vakio, mahdollinen korvausvesi on lisättävä joko itse tai esim. Tunzen osmolaattoria käyttäen. 

Neljäs metodi on järjestelmä, jossa yhdistetään ensimmäisen kuvan mukainen ilmapumppu ja tiivis säiliö, jossa on makeaa korvausvettä. Korvausvesi ”painetaan” kalkkivesireaktoriin, ja tiputusmäärää kontrolloidaan Haagan uimurilla.  Tämä on muuten järjestelmä, joka on Markolla itsellään käytössä. Tämä on huokea ratkaisu edelliseen vaihtoehtoon verrattuna, koska kallista letkupumppua ja osmolaattoria ei tarvita.

Ratkaisumalli, jossa Tunzen osmolaattori kytketään suoraan kalkkivesireaktoriin, on hiukan riskialtis.  Osmolaattorin pumppu toimii vain 9 – 10 minuuttia kerrallaan.  Mikäli pumppausta ei ole saatu tehtyä tässä ajassa, katkaisee keskusyksikkö pumppauksen olettaen korvausveden loppuneen säiliöstä. Kalkkiveden tiputuksen on tapahduttava riittävän hitaasti, jotta se ei kiteydy ala-altaaseen joutuessaan.  Tämä tarkoittaa sitä, että pumppausnopeutta on kuristettava kalkkivesireaktorissa olevalla venttiilillä. Eteen saattaa tulla tilanteita, joissa korvausvesi ei ehdi pumppautua osmolaattorin sallimassa 9 -10 minuutin ajassa, ja tällöin pumppaus keskeytyy.  Tällaisessa tilanteessa korvausveden pumppaus keskeytyy siis täysin.  Tämä saattaa olla hyvinkin riskialtista, jos kotoa ollaan poissa useampia päiviä.

Kun on näppärä käsistään, voi monen laitteen rakentaa itsekin. Aina ei lopputulos ole itsestään selvyys.  Aleksandr Pyndyk on rakentanut monenmoisia laitteita ja joidenkin kohdalla hän on joutunut tekemään useammankin version ennen kuin on saanut laitteen toimimaan haluamallaan tavalla.  Kuvissa vasemmalla on vaahdotin, keskellä kalkkivesireaktori ja oikealla kalkkireaktori.  Kaikki ovat toiminnaltaan yhtä hyviä tai parempiakin kuin kaupalliset versiot.

Veden virtaus pääaltaasta ala-altaaseen on äänekästä, jos veden annetaan valua ilman minkäänlaista ”äänenvaimenninta”.  Kun veden kiertovauhti on pari tuhatta litraa tunnissa, putkea pitkin ala-altaaseen valuu vettä yli kolmen sangollisen verran minuutissa. Tästä syntyy aikamoinen lirinä ja lorina.  Asiaa on tutkinut moni harrastaja ja Richard Durso on löytänyt hyvin toimivan ratkaisun. 

Hänellä on sovellus moneen erilaiseen tilanteeseen. Viereisessä kuvassa on esimerkki yhdestä tyypillisestä kaatokulmaan rakennetusta ratkaisusta.  Kaatokulma on mitoitettu siten, että Durson putki sopii siihen hyvin.  Rakennelman idea on siinä, että vesi kiertää haaran kautta, joka sijaitsee vedenpinnan alapuolella. Pystyputken päässä olevassa hatussa on reikä, jonka koolla voidaan vaikuttaa mukaan imettävän ilman määrään.  Sopivan kokoisella reiällä virtaus tulee äänettömäksi. Epämiellyttävän kova äänihän syntyy siitä, kun putkeen valuva vesi imee runsaasti ilmaa mukaansa ja saa aikaan hörppivän äänen.

Toinen sovellus löytyy täällä olevassa kuvassa (Durson osalta OK mutta ei muutoin).

Viereisessä kuvassa on Durson putken räjähdyskuva (piirros Jukka Merimaa).  Tarkemmat tiedot eri osista ja kokoamisesta löytyvät Richard Durson kotisivuilta.  Sivuilla on useita erilaisia ratkaisumalleja.               

Akvaariot rakennetaan Suomessa usein niin, että akvaario on jalustalla, joka on ostettu valmiina tai mahdollisesti tehty itse ja valot roikkuvat huoneiston katosta altaan yläpuolella.  Amerikassa on yleisempää, että akvaarioon tehdään erillinen valokansi, jonka sisällä valot sijaitsevat.  Näin akvaa­riosta saadaan enemmän huonekalumainen.

Sama nurkkaus, kaksi eri akvaariota.  Ensin nurkassa oli vasemman puoleinen 400-litrainen kulma-akvaario.  Hiukan yli vuoden vanhana siitä halkesi pohja valmistusvirheen vuoksi.  Se korvattiin 800-litraisella suorakaiteen muotoisella altaalla josta kaikki neljä kulmaa on viistetty.  Ensimmäisen altaan jalusta päällystettiin vanhasta kirjoituspöydästä otetuilla ovilla, koristeilla ja levyillä.  Katto on kokonaan uusi – ainoastaan sen keskiosassa oleva koriste on kirjoituspöydästä.  Uuteen altaaseen ei enää saatu käyttöön kuin ovet, kierrekoristeet ja jalat – kaikki muu on tehty vanerista ja listoista jotka on petsattu ja lakattu.  Samalla myös jalustan korkeutta on kasvatettu 80 cm:stä 90 cm:iin. Ensimmäisessä altaassa on valoa 2 x 400 W ja uudessa 3 x 400 W + 4 x 5 4W sinivaloa.  (Vas. kuvan kuvannut Aleksandr Pyndyk)

Kuvasarjassa kertoo rakentelun päävaiheet pääaltaan osalta. Ensimmäisessä kuvassa näkyy seinille laitetut peilit jalattian rajassa näkyy reikä, jonka kautta putkisto menee seinän läpi sen takana olevaan laitekaappiin, jossa on ala-allas, refugio ja tarvittavat laitteet. Katon sisällä olevien valojen (2 x 400 W) kuristimet, sytyttimet, ajastimet, jne. ovat jalustassa.

Isompien huoltotoimien yhteydessä, kuten pumppujen puhdistuksessa, katto on pystyttävä joko nostamaan kokonaan alas tai siirtämään niin paljon syrjään, jotta tarvittavat huolto­toimet voidaan tehdä.  Tässä tilanteessa katto on siirretty vähän syrjään ja huoltotoimet voidaan tehdä seisomalla itse jalustan päällä.

Normaalisti näitä isompia rutiineja joudutaan tekemään 2-3 kertaa vuodessa.  Muut tarvittavat toimet voidaan tehdä ilman katon siirtoa koska katto-osa aukeaa sekä edestä tai molemmilta päätysivuilta avaamalla.

Seuraavassa kohdassa on taulukko muodossa erilaista sanastoa.  Käännöksiä englanninkielestä harrastukseen liittyvistä sanoista sekä lyhenteistä.